Pomeranianin matka - Hugo 3v

Hugo ja Hugon veli

Yksi elämäni pisimpään suunnitelluista matkoista oli matka koiran omistajaksi. Koira-allergikkona tähän liittyi tietysti suura riskejä, ja siksi äitini oli viimeiseen asti sitä mieltä, etten saa hommata koiraa. Kuitenkin siinä vaiheessa kun muutin omilleni, oli päätäntävalta minulla, ja kun jotain päätän niin mun päätäni ei noin vaan käännetäkkään.

Väsy sylivauva

Pienenä sitä sattui nukahtamaan milloin minnekkin

Alusta asti oli selvää, että hankin pienen koiran, jotta kuljettaminen yms on helpompaa.  Etsin kahden vuoden ajan tietoa eri roduista, koiran kouluttamisesta ja kasvattamisesta. Olin löytänyt rodun Pomeranian, ja todennut, että rotu on sen verran harvinainen, että kaikki syntymättömätkin pennut on jo varattu. Kuitenkin sattumalta törmäsin eräänä päivänä myynti-ilmoitukseen, jossa kaupattiin vastasyntynyttä pommipoikaa. Soitin kasvattajalle ja kyselin lisätietoja pennusta. Ilmeni, että pentu on black&tan värinen, mutta rinnassa on pieni värivirhe (valkoista karvaa), joten pentu on ns. alepentu. Mun oma alelaarin löytö ! Tässä vaiheessa hinnalla ei tosin enää ollut mitään väliä, olin jo hypännyt jonnekkin mun omaan vaaleanpunaiseen hattarapilveen fiilistelemään sitä, että kohta meillä viipeltäisi pieni pomeranianin pentu.

Yritin saada Hugosta ystävänpäivän deittiä, Mr X kuitenkin tyrmäsi mun rusetti-idean täysin

Nallen poikanen 

Heinäkuussa 2011 haimme Hugon kotiin. Ensimmäisten viikkojen aikana lähes jokainen ohikulkija pysähtyi ihmettelemään meidän karvapalloa (suurin osa ei tunnistanut sitä edes koiraksi, moni luuli kissaksi tai marsuksi). Opeteltiin ahkerasti hihnassa kävelyä omalla pihalla, pissaamista paperille ja oman nimen tunnistamista. Tutustuttiin uusiin paikkoihin ja uusiin ihmisiin.

Hugosta kasvoi reipas, sosiaalinen ja ystävällinen pommpoika. Alusta asti tiesin pommien haukkuherkkyydestä, joten vaikka pienen vesselin säälittävän kuuloiset haukkuyritykset oli niin huvittavan kuuloisia (kuulosti vinkulelulta), pysyimme tiukkana ja toruimme järjestelmällisesti jokaisesta haukusta. Tämä työ tuotti tulosta ja nyt meillä asustelee vähähaukkuinen Hugo :)

Vähän reilu vuoden ikäisenä Hugolla todettiin polvissa patella luksaatio on molemmat takapolvet jouduttiin leikkaamaan. Ensimmäiseen leikkaukseen olin tosi tyytyväinen Hugo toipui nopeasti ja oli pian jo oma itsensä.

Karhunpoika sairastaa, kanankoipi jalkana

 Valitettavasti toisen leikkauksen jälkeen näin ei ollut. Kun hain Hugon leikkauksesta hän oli todella hätääntynyt ja huonossa kunnossa. Hugo oli myös tosi likainen (täynnä omaa pissaa ja kakat kliistrautuneena takapuoleen..) autossa matkalla kotiin koira vinkui jatkuvasti tuskissaan. Kotiin kun päästiin saatiin Hugo rauhottumaan ja paraneminen alkoi nopeasti. Toipuminen sujui muuten hyvin, mutta Hugon luonne oli pysyvästi muuttunut. Kuin salaman iskusta tämän leikkauksen jälkeen Hugo on ollut paljon aiempaa arempi. Pelkää suurissa ihmisjoukoissa (tai jos meille kotiin tulee paljon ihmisiä), aristelee uusia sisätiloja (ennen pystyi menemään kylään minne vaan, nykyään pakenee heti eteiseen kyyhöttämään ja pyrkii ulos), ja suurimpana harmina on pelko uroskoiria kohtaan. Aiemminkin Hugo on ollut tosi alistuva muille koirille, mutta tullut kuitenkin loistavasti toimeen. Viimeisimmän leikkauksen jälkeen Hugo pelkää jopa pieniä uroskoiran pentujakin niin paljon, että alkaa läähättämään ja kuolaa valuu kuin vettä (kuolakaan ei ollut meille tuttu juttu ennen leikkausta). Eli ilmeisesti jonkin traumaattisen kokemuksen Hugo on tästä jälkimmäisestä leikkauksesta saanut. Kysyin asiasta eläinlääkäriltään ja hänen mielipiteensä oli "ei ole mahdollista".. Onneksi kotioloissa ja tuttujen kesken Hugo on oma ihana itsensä.

Rotukuvauksessa lukee, että Pomeranianeista saattaa tulla agressiivisia, mutta meidän pommi ei tekisi pahaa kärpäsellekkään. Suojeluskoiraa ei Hugosta saa, mutta seura- ja sylikoirana se on mitä mainioin.

Hugo matkustaa meidän mukana lähes kaikkialle. Silloin kun meillä on joku meno johon koiria ei voi ottaa, pääsee Hugo mummoloihin ja ukkilaan hoitoon. Molemmissa paikoissa kuulemma saa herkkuja jääkaapista ja pääsee ulos niin monta kertaa päivässä kun vaan jaksaa pyytää. Mummolareissujen jälkeen Hugo onkin tavallista turvonneempi ja onnesta väsynyt pallo.